Sales & Marketing Traineet Anni Heikkilä & Sofi Sarka kirjoittavat työelämää käsittelevän blogisarjansa neljännessä osassa pohdintoja työelämän ja opiskelun linkittymisestä.
Opiskelijalta odotetaan utopiaa
Nykypäivän normaalina käytäntönä ovat työnhakuilmoitukset, joissa haetaan pian valmistuvaa opiskelijaa vähintään kahden vuoden työkokemuksella alalta. Lyhyellä matematiikalla ja pienellä päättelykyvyllä se tarkoittaa joko työntekoa ennen opiskelujen aloitusta, johon olet päässyt kuin ihmeen kaupalla ja vieläpä sopivasti tulevaa koulutusta vastaavalle alalle, tai vaihtoehtoisesti työntekoa opiskelun rinnalla ilman lomia muutaman vuoden ajan. Eikä tule unohtaa, että valmistuakin pitäisi mahdollisimman nopeasti ja nuorena, jotta alat tuottaa yhteiskunnalle verotuloja, etkä vain vie niitä. Sinun tulee myös luoda ura, jolla etenet mahdollisimman pitkälle ja tienaat vähintäänkin eläkerahasi, jotta voit tuntea onnistuneesi.
Odotukset ovat kiistatta kovat, kun työelämän puolella ajatellaan opiskelijan yhdistelevän vaivattomasti opiskelun ja lähes kokopäiväisen työnteon koko opiskelujensa ajaksi ja hakevan sen jälkeen valmiina pakettina heidän yritykseensä töihin. Opiskelupaikan puolelta taas odotusarvona on mahdollisimman nopea valmistuminen loistavin arvosanoin koulun rahoitusvirran takaamiseksi. Siinä sivussa olisi vielä hyvä verkostoitua mahdollisimman tehokkaasti sekä koulun toiminnassa, että työelämän puolella. Kenelle tulee vielä tämän jälkeen yllätyksenä nuorten aikuisten loppuun palaminen? Jotkut tähän kaikkeen varmasti pystyvätkin, mutta kokonaan toinen asia on se, kuinka terveellinen lähtökohta se on.
Yhteiskunta vaikuttaa vahvasti opiskelijoiden arkeen ja tulevaisuuteen. Työssä käyvän opiskelijan työnteko on kuitenkin hyvin rajoitettua. Ristiriitaa aiheuttaakin se, että töitä ei saa tehdä liikaa, jotta opiskelut eivät kärsisi, mutta samaan aikaan mahdollisuudet tulevaisuuden työelämässä kärsivät, jos työntekoon opiskelun ohella ei panosta ollenkaan. Lisäksi työssä käyvän opiskelijan on vaikeaa kategorisoida itseään mihinkään laatikkoon, sillä hän ei ole täysi työläinen, mutta ei täysi opiskelijakaan.
Valtavirtaa vastaan taisteleviakin toki on. Heitä, jotka lähtevät etsimään itseään Balilta, eivätkä oravanpyörässä sivusta seuraajat ole aivan varmoja tulisiko heitä kadehtia vai sääliä, kun eivät ymmärrä kartuttaa eläkepottiaan. Olisiko jonkinlainen tasapainotila, se kuuluisa kultainen keskitie, mahdollinen ratkaisu? Toisilla loputon kunnianhimo aiheuttaa loppuun palamisen ja toiset vain seilaavat ilman huolta huomisesta. Näillä ääripäillä on myös eniten huomioarvoa, joka olisi kuitenkin toivotumpaa kohdistaa tasapainon löytämiseen ja omien rajojen tuntemiseen.
Taktikoi tavallasi kohti tavoitteitasi
Toiset valitsevat opintojen ohelle työn, joka antaa käytännön kokemusta siltä alalta, jota opiskelee. Koulun penkiltä saadut neuvot ja ohjeet voi näin testauttaa työelämän kentällä. Näin toimimalla voikin huomata, että asiat oppii varmasti, kun niitä pääsee kokeilemaan käytännössä. On kuitenkin aloja, joille ei välttämättä pääse työllistymään vielä opiskelujen aikana. Monet korkeakoulut tarjoavatkin erilaisia yritysprojekteja, joiden kautta pääsee ihan yhtä lailla kiinni käytännön toimintaan yrityksissä ja nämä projektit ovatkin loistavia mahdollisuuksia oikean työelämän harjoitteluun sekä työelämäyhteyksien luomiseen.
Yksi mahdollisuus on myös jättää työelämä myöhemmäksi ja keskittää aika opiskeluun ja siihen liittyviin asioihin. Opiskelu ja varsinkin siinä pärjääminen vie aikaa, eikä oppiminen tapahdu hetkessä. Samaan aikaan opiskelijaympäristö antaa kuitenkin oivan mahdollisuuden nauttia opiskelijan eduista ja verkostoitua. Kokemuksista syntyy muistoja ja opiskelukavereista loppuelämän kestäviä ystäviä ja kultaakin kalliimpia verkostoja. Samalla on kuitenkin mahdotonta elää täysin silmät suljettuina muiden tekemisiltä. Kun joku näyttää pyörittävän opintoja ja töitä menestyksekkäästi rinnakkain ja etenevän kovaa vauhtia molemmissa, on se omiaan luomaan paineita muille. Toisaalta koskaan ei voi tietää kuinka tyytyväisiä nämä arjen supersankarit ovat tilanteeseensa kulissien takana.
Toiset opiskelevat itsensä valmiiksi reilusti etuajassa päästäkseen mahdollisimman pian oman alan töihin kiinni, kun taas toiset nauttivat täysin rinnoin opiskeluajasta ja juoksevat tapahtumasta toiseen. Toiset pitävät arvosanojen kanssa riman korkealla ja toiset konttaavat siitä mistä aita on matalin. Yksikään tapa ei ole toista parempi, sillä jokaisella on erilaiset tavoitteet ja oma taktiikka niihin pääsemiseksi.
Siinä missä toiset laskelmoivat mahdollisuuksiaan esimerkiksi jatko-opiskelua varten, toiset ovat tyytyväisiä yksiin papereihin ja tietävät jo mihin haluavat työllistyä. Vaikka omat tavoitteet kannattaa olla mahdollisimman selvänä mielessä on kuitenkin fakta, että niitä voi joutua muuttamaan matkan varrella joko omasta tahdosta tai pakon edessä. Oman jaksamisen raja on vedettävä itse, kukaan ei tee sitä puolestasi. Kaikki me priorisoimme asiat omalla tavallamme, jotta ne sopisivat siihen tulevaisuuteen, jota olemme juuri sillä hetkellä luomassa.
Ole oman aikasi muovaaja
Moni työntekijä etsii tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Opiskelijalle se on enemmänkin sitä, että etsitään tasapainoa työn- ja opiskelun välillä. Työelämä ja opiskelu voivat parhaimmillaan tukea toisiaan, mutta toisaalta myös verottaa toinen toistaan ja pahimmillaan ajaa tekijänsä loppuun.
Ajankäyttö on asia, jota ihmiset harjoittavat läpi koko elämänsä. Toiset ovat siinä melkeinpä sattumalla hyviä, kun taas toiset kaipaavat jatkuvaa harjoitusta. Päivät ja viikot vilisevät kiireisen ihmisen silmissä, mutta oikealla ajankäytöllä saa jokaisen tunnin käytettyä järkevästi ja omia voimia säästäen.
Opiskeluaika on erittäin hyvää aikaa juuri ajankäytön harjoittelemisen kannalta. Asioiden viime tippaan jättämisellä on varmasti kaikilla omakohtaista kokemusta. Kiireessä tehtävät asiat eivät säästä hermoja, lopputulos on usein hutaisten väsättyä ja mielessä pyörii ajatukset siitä: ”miksi en tehnyt tätä aikaisemmin, kun olisi ollut aikaa”. Kaikista koomisimpia ovat lupaukset siitä, että seuraavalla kerralla hoidetaan asiat ajoissa niin eivät jää viime tippaan. Tietynlainen järjestelmällisyys auttaa opiskelussa, työssä ja elämässä ylipäätään. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla järjesteltyä, jotta spontaaneille tapahtumille on myös varaa.
Ajanhallinnan käytännön kulmakivi on kiistatta kalenterin käyttö. Saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta kyseessä on omanlaisensa taitolaji. Kaikki lähtee priorisoinnista, kun välttämättömät ja ehdottomat deadlinet on kirjattu ensimmäisinä ylös ja näkyviin, voi jo konkreettisesti tuntea olonsa hieman kevyemmäksi. On tärkeää hahmottaa tehtävälistan sisältö mahdollisimman selkeästi ja kouriintuntuvasti, jotta pystyy välttämään sen muodostumista yhdeksi valtavaksi tekemättömien asioiden harmaaksi massaksi.
Kun tehtävät on järjestelty kiireysluokan perusteella kalenteriin, kannattaa seuraavaksi hyödyntää jokaisen opiskelijan, työntekijän tai kenen tahansa tehtävän suorittajan parasta ystävää eli tehtävän paloittelua. Palasia voikin sitten syöttää itselleen sopivissa määrin sopivina aikoina. Erittäin käteväksi paloittelu muodostuu työläiden tehtävien kohdalle, sillä kun edistää pakollista urakkaa joka päivä, edes pienen palasen verran, on aina hieman lähempänä tyhjää lautasta. Minkä tekemättä jättää, sen edestään löytää pätee vahvasti ajankäytössä, mutta ei kuitenkaan tule unohtaa sitä kaikista tärkeintä palasta eli tekijää itseään. Siksi ehkäpä kaikkein tärkein sääntö onkin, että jousta tarvittaessa. Joskus jousto tapahtuu oman ajan kustannuksella, mutta toisinaan työn tekemisestä. Oma vastuu on taas isossa osassa, kun kalenteriaan priorisoi itse itselleen. Loppukädessä kiireen tunne on oman pään sisällä ja tämän tiedostaminen tekee mahdolliseksi myös sen hallitsemisen.
Valinnat tekevät tulevaisuuden
Opiskelun ja työn limittyminen tuntuu olevan tulevaisuuden suuntaus, johon sekä kannustetaan, että mahdollisesti myös pakotetaan paljon puhutun työelämän murroksen keskellä. Se, miten yhdistäminen onnistuu ja kuinka sen tekee, on kuitenkin hyvin yksiköllistä, eikä mitään kultaista sääntöä ole olemassa. Jokainen hetki on ajankäytön valinta ja näitä valintoja teemme päivittäin, esimerkiksi siitä onko tärkeämpää juosta ensimmäisenä bussiin vai auttaa suojatiellä liukastunut vanhus ylös. Kun asioita tarkastelee laajassa perspektiivissä, oppii huomaamaan niiden todellisen mittakaavan ja oivaltaa, mikä ajankäytössä on oikeasti olennaista juuri sinulle.