Työharjoittelumme Sales & Marketing Trainee tehtävässä on tullut päätökseensä. Viimeisessä blogissamme katsomme taaksepäin ja pohdimme mitä kaikkea on tarttunut mukaan tältä ajalta. Samalla käännämmekin katseet jo tulevaisuuteen. Koemme, että tämä harjoittelu on antanut meille eväät kohdata tulevaisuuden työmarkkinat suuremmalla tietotaidolla mitä meillä oli tätä ennen. Tietotaidon ohella rohkeutemme uuden kokeilemiseen on kasvanut roppakaupalla. Kuitenkin samaan aikaa, ymmärrämme, että olemme taas valmiita uuteen ”kahlaamisvaiheeseen”, koska vain sen avulla voi oikeasti oppia jotain uutta.
Motivaatio kantaa läpi uusien haasteiden
Uusia asioita kohdatessa on harvemmin käsitystä siitä mitä tulee tapahtumaan. Usein ne horjuttavat meitä jonkin verran pois omalta mukavuusalueeltamme ja vaativat energiaamme paljon tavanomaista tyhjäkäyntiä enemmän. Tässä piilee kuitenkin myös suuri rikkaus, sillä kehitystä ei voi tapahtua ilman vaivannäköä.
Omakohtaisesta kokemuksesta voimme todeta, että uuteen hypätessä on oltava valmis siihen, ettei sinulla ole mitään käsitystä mitä huomenna tai edes tunnin päästä tapahtuu. Tämä on samaan aikaan sekä haastavaa, että erittäin opettavaista. Tärkeintä on yksinkertaisesti hyväksyä se, ettei kaikkeen voi eikä ehdi varautua. Voi valmistautua vain siihen, ettei voi valmistautua. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää virittää reagointikyky huippuunsa ja heittäytyä, sillä varma voi olla ainoastaan siitä, että tulee heitetyksi monien uusien tilanteiden eteen.
Toisaalta oma reagointi uusiin ja haastaviin asioihin on ehkäpä opettavaisimpia kokemuksia ja tämän periaatteen mukaan on sitä parempi mitä enemmän kohtaa uutta. Vaihtoehtoja on aina kaksi, onnistua tai epäonnistua. Kumpikaan vaihtoehto ei ole toista huonompi, kun epäonnistumisen muuttaa pelkäksi kokemukseksi ja irtaannuttaa siitä ajatuksen huonoudesta. Kun et anna epäonnistumisten kohdalla periksi, etkä lannistu kohdatessasi niitä, on mahdotonta olla lopulta onnistumatta. Kehityspolku ei ole koskaan suora ja tasainen. Epäonnistumiset ovat itsestäänselvyyksiä, mutta eivät esteitä.
Paras ja stressittömin lähestymistapa on, ettei odota mitään. Voit ainoastaan mennä ja toimia käsillä olevan tilanteen mukaan. On kuitenkin olemassa metodeja, jotka tekevät tästä kaikesta hieman helpompaa. Ensimmäinen ja kenties tärkein on olla sopeutuva. Toinen yhtä validi metodi on muistaa, että kokemukset ottavat ja antavat. Joudut varmasti joustamaan, sietämään ja taipumaan, mutta samalla kasvat ja vahvistut moninkertaisesti vaivaan verrattuna. Kolmas metodi on kaikkein yksinkertaisin, mutta kenties vaikein: keskity olennaiseen. Kaiken uuden informaation vyöryessä päälle tämä on kieltämättä haaste. Silloin kannattaa vetää hetki henkeä ja muistuttaa itseään siitä miksi olen tässä tilanteessa ja mihin toivon pääseväni sen kautta. Toisin sanoen muistuttaa itseään odottavasta tavoitteesta, palkinnosta, ylennyksestä, todistuksesta, kunniasta. Mistä tahansa, mikä toimii perimmäisenä motivaationa.
Työnteon monet kasvot
Käytännössä nämä uudet haasteet voivat olla ja erityisesti nykypäivän työelämässä usein ovatkin erilaisiin työntekomuotoihin liittyviä. Yhä useammin meiltä odotetaan uudenlaisia työhön ja kommunikointiin liittyviä valmiuksia. Nämä valmiudet ovat tekniikan meille mahdollistamia ja nykyajan meiltä vaatimia toimintatapoja, mutta niiden sopivuus tilanteeseen kuin tilanteeseen ei ole täysin yksiselitteistä. On myös paljolti käyttäjäkohtaista, kuinka hyvin niiden kokee istuvan omaan tekemiseen.
Videopuheluiden kautta käytävät palaverit ja koulutukset löytävät paikkansa työntekijöiden joukosta ja sana ”etä” on alkanut yleistyä vauhdilla. Etätyö on monelle varmasti toivottu helpotus arkiseen aherrukseen ja ehdottomasti omiaan lisäämään vapautta työelämään. On kuitenkin todettava, että etätyöskentely huolestuttaa myös uraansa aloittelevaa. Varsinkin mietteet siitä, jäävätkö ihmisten todellinen olemus ja ajatukset piiloon kameran taakse. Etäyhteydenpito vieraannuttaa meitä aidosta, läsnä olevasta kanssakäymisestä, kun viestittelemme seinänaapureille asioista, joista ennen keskustelimme samassa tilassa ilman teknistä välikättä. Onkin häilyvää mihin tekniikan tarjoama hyöty päättyy ja missä sen mahdollinen haitta alkaa. Nähtävissä on, että tulevaisuudessa työelämä kallistuu yhä enemmän tekniikan mahdollistamiin työskentelymuotoihin ja esimerkiksi etäyhteydenpito yleistyy entisestään.
Etätyöskentelyn vastapainona on olemassa keinoja tiivistää työsuhteita. Tiimityöskentely on ollut vahvasti esillä ennenkin, eikä sen merkitystä tule unohtaa tänäkään päivänä. Allekirjoittaneet pääsivät itsekin kokemaan tiimityöskentelyn hyödyt harjoitteluaikana. Viiden kuukauden tiivis matka myös toistemme kanssa opetti, kuinka kahden ihmisen toimintatavoista, mieltymyksistä ja ajatuksista muovataan yhteinen toimintatapa. Tiimityöskentely jos joku opettaa kuuntelemaan, arvostamaan ja ymmärtämään myös kollegojen näkemyksiä. Harvemmin olemme myöskään yksin haasteiden edessä. Koko tiimi tukee toisiaan, kun kaikki lähtevät samalta lähtöviivalta yhteistä maalia kohti.
On hyvä muistaa, että uudet työskentelymuodot eivät tule kellekään itsestäänselvyytenä. Jokaisella on edessään niin sanottu ”kahlaamisvaihe”, mikä on luonnollinen osa kehitysprosessia. Suurin osa meistä on kuitenkin ohjelmoitu itsekriittisiksi ja helposti epäonnistumista tunteviksi, jopa niillä osa-alueilla jotka ovat meille ennestään täysin tuntemattomia. Hyvä lähtökohta on myöntää itselleen, ettei ole tehnyt kyseistä asiaa ennen, eikä välttämättä osaa kaikkea heti. On vain inhimillistä hyväksyä heikkoutensa yhdellä osa-alueella ja muistaa erinomaisuutensa toisella.
Vain asenne on rajana
Näiden työelämän muutosten pyörteissä on pysyttävä ajan tasalla, mutta muistettava jälleen rehellisyys itseä kohtaan. Loppuun kulunut lause asenne ratkaisee, on taas arvossa arvaamattomassa. Uusien asioiden omaksumisessa, jos jossain, asenteella nimittäin on merkitystä. Samaan vanhaan kaavaan juuttuneet ajattelevat mahdollisuuksiensa olevan rajalliset. Mentaliteetti: ”en voi saavuttaa asiaa x, koska minulla ei ole ominaisuutta y” pätee näihin sankareihin, jotka ovat jo sinetöineet kohtalonsa tulevaisuuttaan varten. Toisilla taas asenne ei juutu paikalleen vaan jatkaa kasvamistaan. Nämä sankarit puolestaan ajattelevat, että kaikki on saavutettavissa. He eivät kuitenkaan ylpeile ajattelutavallaan, vaan hyväksyvät sen tosiasian, että kompastua saa ja oikeastaan täytyy. Heidän ajattelussaan kompastumiset ovat enemminkin osa prosessia. On täysin itsestä kiinni antaako asenteensa juuttua paikoilleen vai pitääkö sen liikkeessä. Kannattaakin muistaa, että esimerkiksi työmarkkinoilla, kokeneempikin konkari jää heikolla asenteella helposti jalkoihin.
Olemme valmiita kaikkeen ja samalla emme mihinkään
”No, mikäs sinusta tulee isona?” on kysymys, jokaei kuulu ainoastaan lapsuuteen, vaan sitä saa kuulla opinnoista valmistuvana parikymppisenä vähintään yhtä usein. Kysymys on paitsi hankala, myös melko mahdoton. Kun totut työelämässä siihen, ettei huomisessa ole mitään varmaa, voit olla entistä vakuuttuneempi siitä, ettet tiedä mitään tulevaisuudestasi. Et todennäköisesti pysty edes kuvittelemaan sitä, toisin kuin tämän kysymyksen usein esittävät vanhemmat sukupolvet ovat pystyneet ja tästä johtuu myös nuorempien syvä hämmennys edellä mainitun kysymyksen kuullessa.
Yhtä tulevaisuuden työmarkkinaa ei ole olemassakaan, sillä työmarkkinat muokkautuvat jatkuvasti mukautuen elettävään aikaan ja paikkaan. Voikin todeta, että tulevaisuuden työmarkkinoille kannattaa lähteä sillä asenteella, ettei mikään ole pysyvää. Tietämättömyys tulevasta voi olla sekä lahja, että kirous. Riippuu täysin näkökulmasta. Ainoa mahdollisuus on seilata mukana ja myötäillä aaltoja, sillä aika on tehty heille, jotka elävät hetkessä.