Sales Manager, Charging Devices & BESS
YES-EU Oy on suomalainen sähköbusseihin ja raskaan liikenteen sähköistämiseen erikoistunut kokonaisratkaisuiden maahantuoja ja toimittaja. Olemme osa YES-EU Group konsernia, jolla on toimintaa kaikissa pohjoismaissa sekä useissa Keski-Euroopan maissa
Olemme maailman suurimman linja-autovalmistajan Yutongin maahantuoja sekä edustaja sekä suomessa että Euroopan markkinoilla. Vuonna 2022 Yutong oli Euroopan suurin sähköisten linja-autojen toimittaja, jonka kasvu on ollut nopeaa, ja se perustuu erittäin laadukkaisiin ja operointivarmoihin linja-autoihin.
Osana kokonaistarjontaamme tarjoamme asiakkaillemme myös kaikki latauslaitteiden hankintaan, asennukseen, huoltoon ja ylläpitoon liittyvät tuotteet ja palvelut yhdeltä tiskiltä. Kaikki tuotteemme ovat Suomen vaativissa olosuhteissa testattuja ja palvelemme asiakkaitamme jo kolmen korjaamon ja noin 30 ammattilaisemme voimin.
Toimipisteemme sijaitsevat Vantaan Aviapoliksessa, Turussa ja Tampereella. Toimialueemme on koko Suomi. YES-EU:sta lisää: https://yes-eu.fi/
Tehtävänkuva
Etsimme nyt Sales Manageria vastaamaan latauslaitteiden ja akkuvarastojen myynnistä Pohjoismaiden sekä Baltian alueella. Tehtävässä tulet työskentelemään ensisijaisesti pääkaupunkiseudun Vantaan toimistoltamme käsin, mutta työ edellyttää myös matkustamista asiakaskäynneille. Suurin osa käynneistä tulee olemaan Suomessa, myös muualla kuin PK-seudulla.
Saat tehtävään tukea esihenkilöltäsi Mikaelilta, sekä koko sähköinfra- tiimiltä. Varsinkin teknistä tukea saa paljon "talon" sisältä.
Vastuut ja tehtävät:
- Myynti- ja asiakassuhteiden hoitaminen Pohjoismaissa ja Baltiassa
- Palveluiden ja laitteiden myynti asiakkaillemme
- Liidien hankinta ja jalkaantuminen asiakastapaamisiin
- Markkinointi- ja myyntimateriaalien laatiminen
- Myyntidiilien clousaaminen ja liikevaihtotavoitteiden saavuttaminen
Vaatimukset:
- Soveltuva koulutustausta (esim. sähkö- tai muu tekninen osaaminen)
- Kokemusta myynnistä ja asiakassuhteiden hoidosta
- Hyvät verkostot ja kontaktit
- Vahva englannin kielen taito
- Ajokortti ja mahdollisuus matkustaa
- Tavoitteellinen ja kehitysmyönteinen asenne
- Hyvä tekninen ymmärrys latauslaitteista ja akkuvarastoista katsotaan eduksi, mutta ei ole täysin pakollista
Mitä tarjoamme?
YES-EU tarjoaa nyt hienon mahdollisuuden päästä mukaan kasvavaan ja kehittyvään yhtiöön, joka on oman alansa ennakkoluuloton edelläkävijä. Pääset tässä tehtävässä kokemaan ja edistämään vihreän ja kestävän teknologian siirtymää omalla toiminnallasi.
Osaamiseen perustuvan palkkauksen (kiinteä kk-palkka + bonusjärjestelmä) lisäksi etuinasi tulevat olemaan kattava työterveyshuolto ja hoitovakuutus sekä osittainen etätyömahdollisuus työtilanteen mukaan. Vapaa autoetu on myös mahdollinen. Saat meiltä myös liikuntaedun, puhelinedun, sekä nuorekkaan ja innostavan työporukan ympärillesi.
Hakeminen: Lähetä hakemuksesi ja CV:si meille hakulinkin kautta. Emme valitettavasti voi käsitellä hakemuksia sähköpostin kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa tarvittaessa rekrytointikonsultti Juhani Äikäs, 040 5727 566, [email protected]. Hakuaikaa on 23.3.2025 asti, mutta käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten ei kannata jäädä odottelemaan.
Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.