Korjaamopäällikkö

Nähdäksesi alkuperäisen työpaikkailmoituksen Experiksen verkkosivuilla, klikkaa tätä linkkiä.



YES-EU Oy on suomalainen sähköbusseihin ja raskaan liikenteen sähköistämiseen erikoistunut kokonaisratkaisuiden maahantuoja ja toimittaja. Olemme osa YES-EU Group konsernia, jolla on toimintaa kaikissa pohjoismaissa sekä useissa Keski-Euroopan maissa

Olemme maailman suurimman linja-autovalmistajan Yutongin maahantuoja sekä edustaja sekä suomessa että Euroopan markkinoilla. Vuonna 2022 Yutong oli Euroopan suurin sähköisten linja-autojen toimittaja, jonka kasvu on ollut nopeaa, ja se perustuu erittäin laadukkaisiin ja operointivarmoihin linja-autoihin.

Osana kokonaistarjontaamme tarjoamme asiakkaillemme myös kaikki latauslaitteiden hankintaan, asennukseen, huoltoon ja ylläpitoon liittyvät tuotteet ja palvelut yhdeltä tiskiltä. Kaikki tuotteemme ovat Suomen vaativissa olosuhteissa testattuja ja palvelemme asiakkaitamme jo kolmen korjaamon ja noin 30 ammattilaisemme voimin.

Toimipisteemme sijaitsevat Vantaan Aviapoliksessa, Turussa ja Tampereella. Toimialueemme on koko Suomi. YES-EU:sta lisää: https://yes-eu.fi/

YES-EU Oy:n kasvun myötä etsimme nyt henkilöä tehtävään

Korjaamopäällikkö

Etsimme Korjaamopäällikköä johtamaan Vantaan Veromiehessä sijaitsevaa YES-EU:n sähkölinja-autokorjaamoa. Toimit suorana esihenkilönä korjaamon 8 hengen kokoiselle tiimille (1 työnjohtaja sekä 7 mekaanikkoa), eli työsi sisältää hallinnollista esihenkilötyötä. Työskentelet myös paljon asiakasrajapinnassa. Työpäiviisi kuuluu asiakkaiden kanssa neuvottelua sekä operatiivisten asioiden hoitoa heidän kanssaan. Kommunikoit säännöllisesti myös tehdasvalmistajan suuntaan teknisissä asioissa. Tuuraat työnjohtoa aina tilanteen vaatiessa, joka tarkoittaa silloin tilausten ja puheluiden vastaanottamista, laskutusta, osien tilaamista ym. Vastaat toimipisteesi tulosraportoinnista ja kehität korjaamon toimintaa kokonaisvaltaisesti. Saat tueksesi joukon osaavia sekä motivoituneita kollegoita, ja raportoit työssäsi Jälkimarkkinointipäällikölle.

Mitä odotamme sinulta?

  • Vankkaa korjaamokokemusta, mielellään raskaan kaluston parista.
  • Jämäkkää ja aktiivista otetta työhön.
  • Valmiuksia työskennellä esihenkilöroolissa. Kokemus tästä plussaa, mutta ei pakollista.
  • Valmiuksia työskennellä asiakasrajapinnassa. B2B- työkokemus erityisesti plussaa.
  • Kykyä ja halua työskennellä monikulttuurisessa työympäristössä, jossa on matala hierarkia.
  • Halua kehittää ja kehittyä.
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.

Plussaa:

  • Kokemus ajoneuvojen sähkötekniikasta.

Mitä tarjoamme?

Osaamiseen perustuvan palkkauksen lisäksi etuinasi tulevat olemaan kattava työterveyshuolto ja hoitovakuutus sekä osittainen etätyömahdollisuus työtilanteen mukaan. Saat meiltä myös liikuntaedun, puhelinedun, sekä nuorekkaan ja innostavan työporukan ympärillesi. Pääset tässä roolissa kehittämään vahvasti ja kannattavasti kasvavan, sähköisen liikenteen alalla toimivan yrityksen toimintaa. YES-EU:lla töitä tehdään suurella ammattiylpeydellä ja innolla, ei kuitenkaan liian vakavasti. Yrityksessä on matala hierarkia, ja kaikki ovat sitoutuneita yhteisiin tavoitteisiin.

Tehtävän hakeminen

Täytämme tehtävän yhteistyössä Experiksen kanssa. Hae tehtävään ohessa olevan linkin kautta, tai osoitteessa www.experis.fi viimeistään 13.10.2024 mennessä. Liitäthän mukaan CV:n. Lisätietoja tehtävästä antaa Experiksen Senior Consultant Juhani Äikäs, [email protected] tai 040 5727 556.

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.